Urheilijat huomioitu opintotukiuudistuksessa – jatkokehitystä tarvitaan

18.6.2026

Suomen Urheilijat ry pitää opintotuen kokonaisuudistuksen keskeisiä tavoitteita – opiskelijoiden toimeentulon turvaamista, opintojen etenemisen tukemista sekä järjestelmän kannustavuuden lisäämistä – perusteltuina. Lausunnossaan (VN/35745/2023) järjestö arvioi, että urheilijoiden huomioiminen osana uutta opintoetuuslakia ja eräitä muita lakeja on tärkeä ja oikeansuuntainen avaus, joka edistää myös Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman kirjauksia.

Suomen Urheilijat kannattaa hallituksen esitystä siitä, että vaadittavan urheilullisen tason täyttävät urheilijat olisivat oikeutettuja lisätukikuukausiin. Samalla järjestö kuitenkin nostaa esiin useita kehityskohteita, jotka liittyvät erityisesti joustoon oikeutetun urheilijan määrittelyyn, opintolainapainotteisuuden kasvuun sekä urheilijoiden huomiointiin myös tulevassa kehittämistyössä.

Lisätukikuukaudet ja uran eri vaiheet

Suomen Urheilijat katsoo, että lisätukikuukausien myöntämisen ei tule rajoittua tilanteisiin, joissa urheilija on aktiivinen juuri opintojen loppuvaiheessa. Urheilijan ura voi vaikuttaa opintojen etenemiseen yhtä lailla niiden alku- ja keskivaiheessa. Suomen Urheilijoiden mukaan lisätukikuukausien tulisi olla mahdollisia myös uransa jo päättäneille urheilijoille, mikäli opintojen viivästyminen johtuu aiemmasta vaadittavan tason määritelmän täyttävästä urheilusta.

Joustoon oikeutetun urheilijan määritelmä keskiössä

Lausunnossa korostetaan, että joustoon oikeutetun urheilijan määritelmä on ratkaisevan tärkeä uudistuksen toimivuuden kannalta. Määritelmän tulee kohdella eri lajien urheilijoita yhdenvertaisesti.

Suomen Urheilijat pitää ongelmallisena ratkaisua, jossa määrittely perustuisi esimerkiksi urheiluakatemioiden 1. tai 2. tason mukaisen urheilun luokituksiin. Kyseinen määritelmä sisältää tosiasiallisesti haasteita eri lajien urheilijoiden yhdenvertaisten mahdollisuuksien näkökulmasta. Järjestön mukaan määritelmä tulisi laatia yhteistyössä urheiluyhteisön kanssa siten, että urheilijoiden ääni huomioidaan. Läpinäkyvyys ja yhteisesti sovitut periaatteet lisäävät järjestelmän oikeudenmukaisuutta ja hyväksyttävyyttä.

Lainapainotteisuus lisää epävarmuutta

Hallituksen esityksen mukaisesti opintotuki kehittyisi entistä lainapainotteisempaan suuntaan. Suomen Urheilijoiden näkemyksen mukaan lainapainotteisuuden lisääminen voi lisätä urheilijoiden taloudellista epävarmuutta ja painetta valmistua opinnoista jopa urheilu-uran kustannuksella. Urheilusta saatavat tulot ovat usein epäsäännöllisiä ja opintojen eteneminen voi viivästyä urheilu-uran vuoksi, jolloin opintolainaa voi kertyä enemmän viivästyneen valmistumisen vuoksi.

Suomen Urheilijat korostaakin, että vaadittavan tason täyttävien urheilijoiden tulee olla oikeutettuja opintolainahyvitykseen samoin perustein kuin muutkin joustoihin oikeutetut ryhmät. Tämä koskee sekä tavoiteajassa valmistumista, että määräajassa valmistumista.

Selkeä hakuprosessi tukee yhdenmukaisuutta

Hakuprosessin osalta Suomen Urheilijat kannattaa mallia, jossa urheilija hakee lisätukikuukausia Kelalta ja liittää hakemukseen lajiliiton lausunnon urheilijan tasosta ja toiminnasta sekä ennakolta määriteltyihin kriteereihin perustuvan arvion urheilijan statuksesta.

Tällainen malli tukee päätöksenteon yhdenmukaisuutta ja vähentää tulkinnanvaraisuutta. Samalla järjestö korostaa, että urheilijoille tulee tarjota tukea joustoihin liittyvään hakuprosessiin.

Korkeakoulujen rooli ratkaiseva

Pelkkä opintotukiuudistus ei Suomen Urheilijoiden mukaan riitä turvaamaan urheilijoiden mahdollisuuksia yhdistää opiskelu ja tavoitteellinen urheilu. Keskeisessä roolissa ovat korkeakoulujen joustavat opintokäytännöt, yksilölliset opintopolut sekä urheilijaystävälliset rakenteet.

Järjestö pitää tärkeänä, että urheilijoiden erityistarpeet tunnistetaan systemaattisesti osana korkeakoululainsäädäntöä ja huomioidaan myös rahoitusratkaisuissa.

Tärkeä avaus, mutta jatkoa tarvitaan

Suomen Urheilijat pitää urheilijoiden aseman kirjaamista lainsäädäntöön tärkeänä, vaikka ratkaisut ovat vielä rajattuja. Uudistus luo pohjaa urheilijoiden paremmalle huomioinnille tulevassa kehittämistyössä.

Opintotukiuudistus on järjestön mukaan tärkeä ensimmäinen askel, mutta urheilijoiden aseman kehittämistä opintotukijärjestelmässä tulee jatkaa tiiviissä yhteistyössä valtionhallinnon ja urheiluyhteisön kanssa.