Suomen Urheilijat ja SUEK solmivat yhteistyösopimuksen
15.10.2026
Suomen Urheilijat ry ja Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa urheilijoiden asemaa, osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia suomalaisessa urheilussa.
Sopimus tiivistää Suomen Urheilijoiden ja SUEKin välistä vuoropuhelua. Osapuolet sitoutuvat säännölliseen yhteydenpitoon ja tapaamisiin sekä tunnustavat toisensa suomalaisen urheilukentän keskeisinä toimijoina. Suomen Urheilijat toimii urheilijoiden edustajana, SUEKin tehtävänä on edistää urheilun eettisyyttä ja vastuullisuutta.
Sopimuksen keskeisenä tavoitteena on varmistaa, että urheilijoiden näkökulmat huomioidaan nykyistä vahvemmin heidän asemaansa, oikeuksiinsa ja velvollisuuksiinsa liittyvässä valmistelussa, sääntelyssä ja päätöksenteossa. Osapuolet pyrkivät kuulemaan toisiaan ennen merkittäviä uusia linjauksia sekä kutsumaan toisensa tarvittaessa asiantuntija- ja keskustelutilaisuuksiin. Samalla yhteistyö vahvistaa Suomen Urheilijoiden asemaa itsenäisenä urheilijayhdistyksenä ja urheilijoiden äänenä.
Suomen Urheilijoiden puheenjohtaja Teemu Ramstedt pitää sopimuksen solmimista tärkeänä askeleena urheilijoiden äänen vahvistamisessa:
“Urheilijat ovat urheilun eettisten kysymysten keskiössä, joten on tärkeää, että heidän näkökulmansa kuuluu Suomen Urheilijoiden kautta myös niitä koskevassa valmistelussa ja päätöksenteossa. Sopimus tiivistää vuoropuhelua SUEKin kanssa ja vahvistaa samalla Suomen Urheilijoiden asemaa urheilijoiden tunnustettuna edustajana.”
Sopimuksen allekirjoittivat Suomen Urheilijoiden puolesta puheenjohtaja Teemu Ramstedt ja SUEKin puolesta pääsihteeri Teemu Japisson sekä lakiasiainjohtaja Petteri Lindblom.

In English:
Athletes of Finland and FINCIS strengthen cooperation through new agreement
Athletes of Finland and the Finnish Center for Integrity in Sports (FINCIS) have signed a cooperation agreement aimed at strengthening athletes’ status, participation, and influence in Finnish sports.
The agreement establishes a framework for regular dialogue and collaboration between the organizations on matters affecting athletes' rights, responsibilities, and overall position in sport. Through the partnership, athlete perspectives will be more systematically considered in the development of policies, regulations, and decision-making processes.
The cooperation further reinforces the role of Athletes of Finland as an independent and recognized representative of athletes within the Finnish sports community.
The agreement was signed on behalf of Athletes of Finland by Chairperson Teemu Ramstedt and on behalf of the Finnish Center for Integrity in Sports by Secretary General Teemu Japisson and Legal Director Petteri Lindblom.

